Osaaminen

Tiedon luominen tutkimuksessa ja kehittämisessä

Takaisin etusivulle

Tieteellinen ja soveltava tutkimus sekä kehittämistoiminta tuottavat  tietoa ja osaamista luoden vaikutuksia ja vaikuttavuutta korkeakoulun sisällä ja osana yhteiskuntaa. Vaikuttavuutta tuottavia mekanismeja ovat erityisesti sidosryhmien kanssa toteutettavat yhteisprojektit ja erilaiset yhteisluomisen (co-creation) prosessit, esimerkiksi yrityskiihdyttämöt ja yhteiskäyttöiset tutkimus- ja kehittämisympäristöt ja -infrastruktuurit. Olennaista vaikuttavalle tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalle on aito monialaisuus ja toisaalta temaattisuus.

Korkeakoulujen tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen vaikuttavuuden kannalta on keskeistä tutkimustulosten tekeminen näkyviksi eri julkaisufoorumeita hyödyntäen sekä kaupallistamisen ja tiedon jalostamisen kuten spin-off-toiminnan edistäminen. Tätä voidaan tukea esimerkiksi erilaisilla innovaatiokilpailuilla sekä yrittäjyyden ja start-up -toiminnan edistämisellä. Tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen tulosten jatkokehittäminen ja tuoteväylätyyppinen toiminta edistävät korkeakoulujen osaamisesta syntyvää vaikuttavuutta. Yhteistyöhön voi liittyä yhteiskäyttöisten  living labien tai muiden TKI- ja oppimisympäristöjen ja -infrastruktuurien hyödyntäminen. Rahoituksellisesti korkeakouluista löytyvän osaamisen hyödyntämistä ja siten vaikuttavuutta lisäävät palvelusetelimalliset innovaatiosetelit sekä erilaiset riskirahoitusmallit ja innovaatioiden rahoittaminen jo prosessin alkuvaiheessa.

Kehittämissuositukset

Huomiota voidaan kiinnittää erityisesti tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen tulosten monipuoliseen ja tehokkaaseen jalkauttamiseen. Suora hyödynnettävyys yritysten, yhteisöjen ja muiden sidosryhmien toiminnan kehittämisessä on tärkeä osa vaikuttavuutta. Tämä voi toteutua esimerkiksi

  • Sisällyttämällä TKI-hankkeiden hankehakemuksiin hyödyntämis- tai vuorovaikutussuunnitelma
  • Keskustelemalla hankkeiden toteutusaikana aktiivisesti hankkeen kannalta tärkeiden sidosryhmien kanssa tulosten hyödyntämis- ja yhteistyömahdollisuuksista. 
  • Hyödyntämällä TKI-hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa hankeportfoliotyökaluja.
  • Ottamalla käyttöön innovaatiosetelit, innovaatiokilpailut, yrittäjyyden aktivointi korkeakoulujen opiskelijoiden ja henkilöstön keskuudessa, opiskelijoiden start-up toiminta sekä esihautomo- ja hautomotoiminnan yhteistyö
  • Hyödyntämällä riskirahoitustoimintaa, huolehtia innovaatioiden alkupään rahoituksen järjestämisestä, tki-toiminnan tulosten jatkokehittämisestä, tuotteistamisessa ja  kaupallistamisesta.

Yksi olennaisimmista kehitettävistä vaikuttavuustaidoista on korkeakoulujen viestintä osaamisestaan, toiminnastaan sekä vaikuttavuudestaan. Näin edistetään korkeakoulujen tuotosten hyödyntämistä, mutta myös vaikuttavuuden yleistä tunnistamista. Viestinnän ja vaikuttavuuden suhde tulee tunnistaa ja kirjoittaa auki korkeakoulujen strategioihin.

Hyvät käytänteet

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta, jossa toteutuu alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti laaja-alainen yhteistyö eri sektoreiden toimijoiden kanssa:

  • Uudet innovaatiot työelämälle: Hyvinvointialan portaali Seniori365, joka palvelee Uudenmaan ikääntyneitä ja tuo hyvinvointialan palvelut heidän ulottuvilleen koostetusti. Seniori365

TKI-toiminnan tuottaman osaamisen hyödyntäminen ja jatkojalostaminen eri hallinnonalojen sekä elinkeinoelämän kehittämisessä:

  • MUN ELÄMÄ - 3X10D™ Elämänpyörä & 3X10D™ Kysely monialaiseen asiakkaan ja ammattilaisten väliseen yhteistyöhön soveltuva työmenetelmä nuoren elämäntilanteen arvioimiseksi kokonaisvaltaisesti. MUN ELÄMÄ - 3X10D™ Elämänpyörä & 3X10D™
  • Big datan analysointi- ja visualisointipalvelut
  • Asiantuntijatehtävät, joiden kautta tutkijat välittävät TKI-toiminnan tuottamaa tietoa poliittiseen ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon

Osaamisen ja koulutuksen vienti:

  • Esimerkiksi Master's Degree in Global Health Care -koulutuspilotti ja Kenian ja Itä-Afrikan paikallisyhteisöjen tarpeeseen luotu tietovaranto.

 


 Voit jatkaa keskustelua, antaa palautetta sivuston sisällöistä sekä ehdottaa hyviä käytänteitä osoitteessa https://www.otakantaa.fi/